Hiljaista kuin villasukkatehtaalla?

Töitä hakiessa ja pienestä eläinlapsesta huolehtiessa on runsain määrin aikaa kotona. Ossi alkaa vasta vähitellen opettelemaan yksinoloa, joten tämän viikon ja varmasti suuren osaa seuraavaakin olen päivät seuraneitinä. Niinpä keksin tässä eräänä aamuna ryhtyä käsityöläiseksi. Ainahan se on kutkuttanut, jospa tekisi jotakin sellaista itse, mitä muut sitten ostaisivat. Ostaisivatko ne? Ja kun joulu on lähellä laitoin viestiä joukolle ystäviä, tuttuja ja sukulaisia.


Suunnittelin näin: Tarkka kohdennettu kampanja - Kudon villasukkia jouluksi, jos haluat antaa lämmintä ja käyttökelpoista lahjaksi - Ja se tehosi. 15 minuuttia meilin lähdettyä ystäväni Anni teki ensimmäisen tilauksen: Saksaan lähetettäväksi yhdet naisten ja yhdet lasten sukat. Nyt minulla on jonossa kolme muuta tilausta. Eikä sillä että tulisin rikkaaksi, mutta erittäin hyvän joulumielen näin saa.

Siniset palmikkosukat kudoin päästäni ja erityisen tyytyväinen olen pujottelemaani vaaleamman siniseen lankaan. Se tuo tummansinisen värin paremmin esille ja palmikot myös. Seiska veikan kirkkaanpunainen sävy taas on omaan mieleeni aika agressiivinen, mutta valkoisella höystettynä siitäkin tuli ihan kiva.

Villasukkatehtaani kaksi ensimmäistä paria lähdössä maailmalle, firman tuotteille loin toki myös ulkoasun :)


Mummon villasukissa on usein lahjan-antohetkellä kärjet solmittu yhteen villalangalla. Minusta se on somaa. Niinpä minäkin tein niin.

Juuri nyt villasukkatehtaalla on kuin onkin hiljaista. Kuuluu vain Ossin kuorsausta...ja vimmaista näppäilyä. Menen luomaan uudet silmukat. Miesten sukat lähtevät lahjaksi Espanjaan asti ja joulupostiin on jo kiire!

Ossi tässä terve...

Ja tapahtui näinä päivinä, että Kerän kanssa blogiin muutti blogikoira. Ossi. Hän asuu laatikossa ja nukkuu pää tukevasti laatikon reunalla, vaikka ympärillä olisi millaiset kekkerit. Ossi on Lagotto Romagnolo, yhdeksän viikkoa vanha ja aivan taatusti maailman suloisin pieni karvakuono. Tämän emännän sydän on auttamattomasti vallattu.

Maailman paras paikka

Terveisiä tieltä. En tiedä mitä kertoisin ihmeellisestä matkasta. 750 kilometriä, jotka kävelin joka ikisen, läpi kokonaisen maan. Vuorilta laaksoihin ja laaksoista alangoille ja taas vuorille ja lopulta Santiago de Compostelaan. 30 päivän ajan minä heräsin aamuisin isosta makuusalista makuupussin alta, pakkasin repun ja lähdin kävelemään. Hetkeäkään en ollut yksin, vaikka lähdin matkaan yksin, sillä ihmisiä kyllä riitti. Ja se oli hienoa se. Jos jotakin opin, niin sen, etten ole mikään yksinäinen susi. Vaikka taisin minä sen tietää. Ja jokaisella ihmisellä oli oma tarinansa. Matkan aikana tein monta matkaa. Suosittelen lämpimästi.

Ja sitten neuleisiin, johan tästä on tulossa varsinainen matkablogi. Otin matkaan neljä kerää Dropsin Alpaccaa, tumman violettia ja olin päätökseeni varsin tyytyväinen. Menomatkalla välilaskun aikana loin silmukat ja kävellessä iltapäivisin tikuttelin pyörönä maailman yksinkertaisinta villapaitaa. Kerrankin oli tarkoituksenmukaista tehdä pienillä puikoilla ohuesta langasta, jottei neule lopu kesken. Kanssamatkaajat ristivät minut abuelaksi, isoäidiksi, mutta mankuivat silti aina minua kutomaan "Maria, etkö vois vähän kutoa, se on niin rauhoittavaa..." Ha! Tämä neule rentoutti siis paitsi kutojansa myös monta muuta vaeltajaa :) Päiväkirjaan tein suunnitelmia tulevasta neuleesta, mitään ohjetta en ottanut mukaan. Oikealla pyhiinvaeltajan passini, johon sai jokaisesta yöpaikasta yhden leiman. Niin, ja ainakin 5 oikeaa espanjalaista abuelaa näytti minulle kädestä pitäen miten meillä Espanjassa kudotaan. Neule on sosiaalinen ase, sillä saa ystäviä ainakin isoäideistä!


Näin pitkälle pääsin matkalla. Käytin kaksi kerää neljästä, kahta kanniskelin nyt sitten läpi Espanjan mantereen ihan ilokseni. No, mitäpä tuosta, pääasia ettei loppunut neule kesken. Maailmaa nähneitä lankakeriä! Ostamani laukun mukana tulleesta pussukasta sain oivan ja tyylikkään neulepussin.

Jos matkalla on loistavaa, ymmärrän aina viimeistään kotiovella, miksi lähdin matkaan. Jotta voisin palata kotiin. Oi ihana rakas kotikultani. Täällä on lämmintä, kotoisaa, viihtyisää, ihanaa. Ulkona on syksypimeä ja meiltä lähti viikonloppuna lainasohva, mutta olohuoneen lattia varustettuna isolla matolla on maailman paras paikka. Sohvasta viis, lattialla voi tehdä käytännössä kaiken, en tiedä, miten olinkin unohtanut. Muutama kynttilä, maailman kaunein teekannu ja siinä makoista vihreää teetä, vähän blogisurffausta ja oman kirjoittelua, lankaa ja puikkoja, ystäviä, jotka soittaa pirauttavat noin muuten vain ja tuore aviomies, joka lukee koirakirjaa. Voi ihme, miten yksinkertaista on onni.

Lomalla

Huomenna aamulla vedän vaelluskengät jalkaan, kiristän nauhat ja lähden pistämään töppöstä toisen eteen Espanjan Camino de Santiagolle. Viidessä viikossa ehtii ihmetellä mitä elämä voisi olla valmistumisen (?) ja naimisiin menon jälkeen. Hyvä tuumaustauko.

Matkatavaraa saa olla vain 7-8 kiloa, mutta siihen mahtuu hyvin 200 grammaa violettia alpakkaa ja kolmosen bambupyöröt. Kutominen on yhtöä meditatiivista kuin se käveleminen. Jos ei kudotuta, en kudo. Katsotaan.

Torstaina alkaa matka, jonka aikana ainoa tehtäväni on kävellä, kävellä, kävellä. Joka aamu, koko Espanjan mantereen halki. 770 kilometriä. Hurjaa. Jännää. Muistakaa minua, lähettäkää onnea ajatuksissa.

Nähdään kuuden viikon päästä. Kerron mitä alpakasta tuli. Jos tuli mitään :)

Jotakin valmista

Viime aikoina olen ajatellut, että sellainen blogi, jossa edes silloin tällöin julkaistaan jotakin valmistunutta lienee kiinnostavampi kuin loputtomat suunnitelmani. Täältä siis pesee. Viime aikoina puikot ovat keikkuneet niin monessa projektissa, ettei valmista juuri ole tullut. Onneksi varastoa kesältä vielä löytyy.

Malli: oma
Lanka: Novita Kotiväki
Puikot: 3
Tyytyväinen? Joo!
Kuvauspaikka: Turkin turkoosit veet...

Tästä topista sain jonkinlaisen poikkeuksellisen selkeän vision joskus kevään korvalla. Raitoja, rakastan raitoja! Ja mieluiten sinivalkoisia merimieshenkisiä. Kavennuksia katselin vähän vanhasta vaaleanpunaisen topin mallista, mutta etuosan yläosasta olen aika ylpeä. Siitä tuli ihan siisti eka yrittämällä, en tosiaan tiennyt toimivatko tuollaiset kavennukset vai eivät. Nyt tiedän. Reunat rullaisvat automaattisesti sisään, mikä olikin armollista koska jouduin katkomaan langan joka raidan välissä. Olin näet näppäränä kutonut kolmen kerroksen raitaa. Se on toki ihan hyvä idea jos kutoo pyöröä. Mutta tasona väri on ihan aina juuri väärässä päässä.

Käytin toppia häämatkalla Turkissa ja helman rullaamista lukuunottamatta olen tosi tyytyväinen. Selässä on ylhäällä jo nauhakujakin, sinne pitäisi pujottaa kumilanka tuomaan pientä lisänapakkuutta, mutta hyvin toimii toistaiseksi näinkin. Puuvilla on ihanan vilpoisen lököttävää ja kotiväki niin ohkaista, että tykkään tunnusta. Hyvä hellevaate. Niin. Ensi kesään siis, huoh.

Yksi isompi projekti on tässä: Kietaisuvillatakki, jonka alareuna kudotaan tasona ja tulee siis sinne helmaan vaaka-asentoon. Ohje on Modasta. Tämän kuvan nimi on Debbie Bliss meets the minaret. Todiste siitä, että kudoin minä Turkissakin, vaikka aikamoisen laiskasti. Ekan hotellin parvekkeelta minareetti oli melkein korvan juuressa. Myös kello viisi aamulla. Haukotus. Kahdessa yössä opin nukkumaan havahtumatta. Niin niin, ja arvatkaas mitä minä siis taas olen tehnyt? Muuttanut puuvillaohjeen suoraan villaksi. Sanoinko joskus oppineeni läksyni tässä kohtaa? Toiveeksi jäi. Taas posotetaan täyttä kaasua kohti katastrofia...Ehkä.


Vielä yksi muisto matkalta, kun kuva on niin hersyvä. Kun aurinko paistaa 36 asteen voimakkuudella sadon voi hyvin kuivata melkein missä vain. Hauskaa.

Pieniä suuria asioita

Eilen vietin pitkän, leppoisan lauantain vanhojen hyvien ystävien kanssa. Ensin teimme perinteen mukaan kolmen ruokalajin aterian, teemana tällä kertaa Italia. Etualalla Tapenadea, jota tarjoiltiin foccacian kanssa ja taaempana tomaatti-munakoiso-mozzarella -torni. Pääruoaksi risottoa, jälkkäriksi tiramisua. Tällaisia aterioita saa harvoin, voi miten nautin. Seuraavan kerran, toivottavasti ennen joulua teemme turkkilaista ruokaa. Suosittelen lämpimästi. Maiden ja reseptien valitseminen on hauskaa, ruoanlaitto mukavaa yhdessäoloa ja syöminen...no, taivaallista.

Kokkauksen ja syönnin jälkeen siirryimme sohvalle, jossa istuskelimmekin seuraavat kuusi tuntia. Aika pian aloin katua, etten sittenkään ottanut kudinta mukaan. No, onneksi emännällä oli puikkoja ja lankaa yläkerrassa, enkä minä ollut ainoa käsityönkipeä. Trivial pursuitin ohessa kudoin isäntäväen tammikuussa syntyvälle "Nöpölle" villasukan. Koko oli aikamoista arpapeliä, en tiedä minkä kokoiset jalat on vastasyntyneillä. "Nöpön ensimmäinen sukka!", huudahtivat vanhemmat kun ensimmäinen valmistui ja tuleva äiti mallaili sitä vatsaa vasten. Kirjoitin sukan strategiset mitat lapulle ja työnsin sukan sisään. Sovimme että toisen sukan kudon seuraavalla visiitillä. Tervetuloa tammikuun lapsi!

Tuliaisia Turkista ja kotona syksy

Kotimaa on armollinen. Turkoosien vesien äärestä ei tarvinnut palata harmaaseen tihkuun vaan taivaan täydeltä paistavaan pohjoisen auringon kehrään, joka kultaa ikkunan takana punastelevat vaahterat. Ihana syksy!
Matka oli niin pitkä että kotiin oli nautinnollista palata. Olohuoneen lattia on täynnä häälahjoja ja kauniita ajatuksia meidän ihanilta ihmisiltä. Juu ei, en ole vieläkään palannut maan päälle :) Tänään vietän rokulipäivää, mutta huomenna alkaa arki, joka tarkoittaa gradun puristamista kasaan. Aikaa kaksi viikkoa. Eiköhän se maanpinta vielä löydy.

Ensimmäisessä majapaikassa, Kirazlin kylässä meinasin jo hätääntyä, kun yhtään lankakerää tai kauppaa ei ollut osunut tielleni. Matkalla Kaya:n yksi löytyi lounaskaupungista Muglasta, mutta sunnuntai piti ovet visusti kiinni. Kuikuilin ikkunoista lankakeriä, mutta uteliaisuus ei auttanut.


Toisen majapaikan läheisessä kaupungissa lopulta tärppäsi. Lämmintä oli melkein 36 astetta ja ehkä juuri siitä syystä yhtäkään täysvillaista kerää ei löytynyt kaupasta. Muuten kauppa oli varsinainen runsauden laari; nappia, nauhaa, nippulaa ja nappulaa jos minkälaista. Akryylia en suostunut ostamaan, joten aloitin napeilla. Niitä tuli sittemmin hankittua myös Istanbulista. Basaarin takaa löytyi nappikauppa, jonka ääressä melkein itketti. Nappeja oli laatikoissa lattiasta kattoon 2-3 huoneellista, eikä kameraa mukana. No, vain hyvin pientä osaa myytiin yksittäiskappaleina, muita laatikoittain. Onnellista sinäänsä, muuten en varmaan olisi ostanut napin nappia vaan hukkunut runsauden pulaani. Yllä olevat napit lähtivät mukaani Istanbulin basaarin takakaduilta.


Ja näistä nuo metalliset sieltä ensimmäisestä lankakaupasta. Ei sillä että olisin nappeja tarvinnut, mutta nyt tarvitsen jo nappirasiankin. Paperipussissa niitä on ennestään jo aika kasa ja tarvitseehan jokainen käsityöihminen herttaisen nappilaatikon!
Selviydyttyäni ulos Istanbulin nappitaivaasta huomasin ostaneeni lisäksi ihan suhteellisen hintavia nappeja. Oh well, aviomies puolestaan huomasi ostaneensa sitkeää, epäilyttävän nihkeää nougata. Eikä sekään kovin halpaa. Eli se basaarista.


Ekassa lankakaupassa oli valtava määrä tallaisia ihania pitsinauhoja, joita olisi ehkä voinut ostaa enemmänkin, mutta yritin pitää mopon käsissä, kun mitään varsinaista tarvetta ei ollut. Ehkä hameen helmaan? Jonka siis ensin teen itse...no ensi kesäksi!


Kaiken akryylirunsauden keskellä puuvilla tuntui ainoalta järkevältä lankahankinnalta, se oli myös edullista. Turkin matkan kunniaksi ostin ehtaa välimerensinistä, nämä ei maksaneet kuin 60 senttiä 100 grammaa.


Lisäksi mukaan lähti kuusi kerää tällaista kerttaista vaaleansinistä puuvillaa, 1,20 e kerä. Ehkä liiankin herttaista? Arvelin ystäväpiirissä avatun vauvasuoran ratkaisevan käyttöongelmat :)

Villaa läysin lopulta vain yhdestä istanbulilaisesta liikkeestä ja sen hinnat hipoivat Suomen hintoja. Ymmärrän että helteessä villa ei ehkä puolusta paikkaansa, mutta entäpä tekokuidut, ne ne vasta nihkeitä ovatkin....mitä ilmeisimmin maailma Suomen ulkopuolella on pullollaan akryylikeriä.

Lopuksi yksi fiiliskuva. Ihana matka ja vielä ihanampaa olla omalla sohvalla.

Naimisissa!

On ollut niin ihana hääviikonloppu, että jalat ei koske maata ja leijun edelleen jossain hääpilvessä. Olen saanut aviomiehen, parhaan ihanan, mielettömät juhlat, joissa oli lämmin tunnelma, kauniita lahjoja, ihania puheita ja niin paljon apua ja ajatuksia kaikilta ystäviltä, perheeltä ja ihan kaikilta. Ihan pyörällä päästään.

Ennen kuin lähden häämatkalle (tottakai otan kutimen mukaan) laitan tänne kuvan yhdestä mielettömästä häälahjasta. Ompeluseuran rakkaat ystävät olivat pistäneet puikot yhteen ja tehneet aivan mielettömän häälahjan. Saanko esitellä meidän hääpeitto Onni - Lycka:

Se on suuri, lämmin, ihana, aito Aarre.

Anteeksipyyntö ja realistista keittiöromantiikkaa

Rakkaat blogilukijat. Mikäli joku vielä on jäljellä. Huomasitte varmaan, että olen ollut kesälomalla. Hmprh...suoraan sanoen olen ihan nolona, etten ole päivittänyt blogia kolmeen kuukauteen. Ei se mikään suunniteltu loma ollut, vaan tilanne lähti ihan lapasesta. Kesällä, häävalmisteluilla ja kivalla joskin vaativalla työllä lienee osansa. Mutta nyt olen täällä taas ja repeän riemusta, jos vaan joku täällä joskus käy ja kommentoi.

Hauskaa sen sijaan on, että vaikka kesällä on tullut neulottua vähän laiskemmin, kolmessa kuukaudessa on kertynyt näytettävää. Tässä ensimmäinen osa, jossa esitetään sukkia. Päivän casting on kaikesta vielä olemassa olevasta luonnonvalosta huolimatta tehty keittiön nurkassa. Myönnän että näissä kuvissa aimo annos reilua neuvostorealismia.

Muistatteko vielä nämä Virosta matkustaneet kerät trekking-lankaa?

Elämäni pisimmät sukat valmistuivat joskus keväällä. Neuloin molempia sukkia samaan aikaan ja niin pitkään kuin kerää riitti. Yksi kerta trekking-lankaa taisi kyllä riittää. Hauskaa raitaskaalan kehittymisen seuraaminen oli nimittäin noin ensimmäiset 20 kerrosta...Mutta kahden sukan kutominen samaan aikaan oli mulle mainio tapa välttää toisen sukan syndrooma.



Lisäksi kudoin keväällä kertut novitan mohairlangasta. Sukista tuli hauskan pörröiset ja pehmoiset, mutta kyllä lanka aika muoviselta tuntui kokovillan rinnalla. Nämä saattavat pudota tämän vuoden joulupukin säkkiin, joten en vielä pysty sanomaan miltä ne käytössä tuntuivat.

Ja nyt vielä lupaan, että seuraavaan päivitykseen ei mene kolmea kuukautta.

Mahalasku ja hidasta nousua

No niin, hän on täällä tänään: erittäin opettavainen projekti. Tunnetaan myös nimellä kevyesti metsään mennyt neuleyritelmä. Ennen kuin ryhdytte huutamaan, että kamoon, ihan hyvältähän tuo näyttää, niin sanon vain, että tämä onkin nyt se hyvä kuva tästä neuletakista ja pienten tuunailujen jälkeen. Ja lisäksi: tämän villatakin suurin ongelma ei ole se miltä se nyt näyttää, vaan se, ettei poloinen näytä siltä, kun minä kuvittelin sen näyttävän. Oikeastaan aika epäreilua. Siis neuletakkia kohtaan.

Malli: Novita Kevät 2008 malli nro 19
Lanka: Limbo superwash n. 350 g (suosittelen kyllä käyttämään enemmän, jollet ole hyvin, hyvin pieni)
Puikot: 3,5 pyöröt

Ongelma näkyy ilmielävänä tässä seuraavassa kuvassa. Tämä villatakki on liian lyhyt ollakseen villatakki ja liian pitkä ollakseen bolero. Leveyteen olen tyytyväinen, mutta kun vedin takin ekaa kertaa ylle se oli kittana joka suunnasta paitsi kaula-aukosta, joka ylettyi reippaasti ja hartioita kauniisti (kyllä, se on ironiaa) korostaen suunnilleen leukaan. Viehkoa. Takapituuteen en oikein voi vaikuttaa millään epätökeröllä tavalla, joten se on nyt tämä nafti. Kaula-aukon suurensin aika reippaasti ja hihoihin neuloin jatkopalat, jotka kiinnitin silmukoita jäljitellen.


Tässä tämä hihaviritys, siihen olen ihan tyytyväinen, liitoskohdan näkyminen on oikeastaan ihan hyvä lisä. Mutta pituuden lisääminen tällä menetelmällä näyttäisi mielestäni juuri siltä mitä se onkin: Jaahas, siinä on yritetty tikutella lisäkappaletta kun on jäänyt pituus lyhyeksi. Siis ei. Kannan ylpeästi liian lyhyen villatakkini ja yritän oppia uskomaan, että juuri tällaisen siitä halusin.


Sen melko täydellisen mahalaskun jälkeen, jonka neuleen ensisovitus tuotti, olen nyt kuitenkin kevyessä nousukiidossa. Harmistusta lieventää myös se, että opin tästä projektista kantapäänkautta monta asiaa, jotka kerran kokeneena vältän varmasti monta tulevaa haaksirikkoa neulesaralla.

Onhan joku tästä varoitellut, mutta ei niin että olisin uskonut. Neuleen suosituslangan vaihto onnistuu parhaiten, jos sen vaihtaa edes vähän siihen suuntaan, kuin alkuperäinen. Siis ei niin kuin minä tein. Vaihdoin Novita Spektrin, joka on puuvillasekoite, 100 prosenttiseen villaan. Sinäänsä ihan näppärää, että pystyin noin periaatteessa kutomaan neuleen koon xl silmukoilla. Mutta vaikka mittasuhteet stemmais suhteessa toisiinsa niin ei aina ihmisruumiiseen. 18 silmukkaa spektrillä voi olla kaula-aukko, Limbolla se on napinreikä. (jos nyt hieman liioittelen) Voihan näinkin toki tehdä, mutta olis ehkä tarvittu hieman enemmän tarkkuutta. Ja pahimmat virheet oli kyllä itse asiassa pituudessa, jonka tein ihan määrättyjen senttien mukaan, siihen ei vaikuta langan paksuus. Hmmm...

Nykyisin tiedän suoralta kädeltä, että 45 senttiä ei riitä hihan sisäpituudeksi, eikä etu- tai takapalojen kainalopituudeksi. Siis jos joku neuleohje minulle niin väittää, aion tästedes nauraa ja kutoa kättelyssä 5 senttiä lisää.

Haluatko täyttä villalankaa, joka ei maksa pienen asunnon verran, mutta jossa on mahtava värivalikoima. No, suosittelen tätä Limboa.

Mitä tapahtuu, kun korkeapalkkainen neulemalli lähtee ja kuvaukset loppuvat? Jäljelle jää hurmaava ovi ja kauniit keltaisen sävyt. Meidän eteinen, myös halliksi kutsuttu, mutta se on kyllä liiottelua. Otin tän kuvan vahingossa, mutta pidän siitä kovasti.

Äidille

Silitysrauta myöhästyi tästä pikaisesta kuvaussessiosta, kuten kuvassa näkyy. Kirjoin äidille äitienpäiväksi tyynyliinan ja lahja oli mieleinen. Kymmenen vuotta sitten tein äiteelle tyynyliinan jossa oli koko etunimi hienoilla kukkaisristipistoilla ja kertakaikkiaan osaavan lahjansaajan tavoin se on ollut äidillä alityynyliinana siitä asti. Kymmenen vuotta käyttöä on aiheuttanut haipuvan langan ja uuden tarpeen. Hieman pikaisempi painos, mutta saanpa ehkä tehdä uuden vähän useammin :) Malli on oma, inspiraatiota eri pistoihin sain Suuresta kirjontaoppaasta, jonka sain pojalta synttärilahjaksi.

Ou jee. Muistin taas että kaiken neulonnon keskellä pitäisi joskus ottaa neula käteen ja hidastaa tahtia. Pistellä vaan. Se oli mukavaa.

Villatakin kaikki palat on valmiina. Nyt vaan päättelen, pingoittelen ja neulon kasaan. Pidättäkään hengitystä!

Yksi teekuppi, kaksi kirjaa ja slipo

Hohoo! Arvaatteko mikä tämä aurinko teekupissani on? Se on kiinalaista krysanteemiteetä, ah niin makoisaa. Ja perimätiedon mukaan tekee kauniiksi. Ainakin nämä pienet keltaiset kukat teekupissani saavat minut joka kerta hyvälle mielelle. Vaikka totuuden nimissä on sanottava, että viime aikoina ajattelen joka kerta myös sitä, minkälaisen suuren autobaanan vieressä nämä kukkaset ovat aikoinaan kasvaneet...Kiinalaiset elintarvikkeet eivät valitettavsti vala minuun suurta luottamusta.
Teekuppi ulkoilee ikkunalaudallamme, joka on blogini ansioitunein kuvauspaikka. Pitkään tässä maassa oli niin pimeää, että se oli ainoa paikka, jossa oli tarpeen valoisaa. Vaan ei enää!


Seuraavan kuva-arvoituksen aika, arvatkaas mikä tämä on? No se on poika joululahjaslipossaan, joka on ollut ahkerassa käytössä. Valmistui pyörönä huomattavan nopeasti harmaasta nallesta. Jos joku tarkkasilmäinen havaitsee, siinä on myös nurin oikein nurin letkalla tehty "salamakuvio". Mallin ja silmukkamäärät otin talven novita-lehdestä, jossa oli Jussi-slipon ohje. Hyvin passasi vaikka olkapäät ovat niin leveät, että olemme yhdessä luonnehtineet nittä Spock:maisiksi. Siis Start Trek, muistattehan? Tarkasteltuani asiaa yhden slipon koulimin silmin, miesten slipo-ohjeissa on varsin usein tällaiset leveät olat, outoa....

Lisäksi olen viime aikoina tehnyt pieniä hankintoja, joista ensimmäinen tässä: Neulojan Käsikirja, Melody Griffits ja Lesley Stanfield. Ja kyllä, kuvassa ovat myös pojan jalat ja kotiverkkarit. Se tahtoi ne siihen tällätä ja mikäpä minä sitä kieltämään. Kirja löytyi viidellätoista eurolla Suomalaisesta Kirjakaupasta ja vaikka ensimmäisen kerran kävelin sen ohitse, toista kertaa en enää pystynyt. Ja kirja on aika mainio pieni paketti, jossa on varsin havainnollisesti selitetty moni neulonnan perusasia, mutta myös vähän edistyneempi jekku ja lisäksi siinä on 160 erilaista mallineuletta. Hyrr hyrr..tyytyväistä hyrinää...


Ja tämän taas sain töistä. Minulla ei ole edes parveketta, puutarhasta puhumatta, mutta tämä kirja on yliveto. Siinä kannustetaan somistamaan puutarha sieltä jo löytyvällä kierrättämishenkeen. Kuvat ovat kauniita ja ideat mielestäni näppäriä. Ajatusmaailman voi helposti siirtää myös seinien sisäpuolelle.

Tässä vielä sattumalta auennut aukeama kirjasta. Oikeastaan vinkit eivät edes ole niin kummoisia, kirja vain haastaa näkemään kaiken kauniin...Ja muuten, lisäksi näiden kuvien alustana toimii upouusi vaalea mattomme. Kymmenellä eurolla sai kirppikseltä paksun 2 kertaa 2,5 kokoisen maton ja yhden tahran. Tahran huomasin tietenkin vasta kotona. Mutta se on vain maton yhdellä puolella ja herra sitä varjelkoon kun isken mäntysuopani siihen kesän tultua. Kympin vaalea matto sopii varsin hyvin suunnitelmiin, kun haaveena on koira. Eipähän sitten ole suuri taloudellinen tappio jos matto tassutellaan kuraiseksi.
On muuten mahtavaa, kun ikkuna voi olla apposen auki koko päivän ja sieltä voi kuunnella ulkoa tulevia ääniä. Lintuja, lapsia pihalla, raitiovaunuja, lokkien kirkunaa, autoja, ihmisiä. Kesähän se on. Voi onnea.

Vailla hihoja

Jo vain yhä elän ja hengitän...jopa neulon :) Myönnettävä on, että kovempikin menijä hyytyy, kun gradukevääseen lisätään äkillinen hyppy työelämään, jossa pitäisi antaa itsestään hyvä kuva. Kivaa on ollut, mutta jotenkin tuntuu, että kauheasti lisäpaukkuja ei varastossa enää ole. Ei siinä tehdä ihmeitä vaan korkeintaan se mitä on pakko. Onneksi tajusin, että gradun viimeistelyn, viimeisten opiskelusuoritusten kokoon raapimisen, kahden uuden työpaikan, valmistumisen ja naimisiinmenon lisäksi EI kannata hankkiä itselleen viljelypalstaa, koiranpentua eikä lasta juuri tänä kesänä. Sen sijaan haaveilen, että kun kaikki ensin mainittu on tehty, voisinkin ottaa lomaa elämästä ja lähteä kuukaudeksi kävelemään, Santiagon tielle. Se toki riippuu siitä, tarjoaako kukaan minulle töitä syksyllä. Onneksi riski ei ole kovin suuri. Ei ainakaan, jos puuskutan nämä kaksi kesätyötä läpi tällaisella puolivillaisella etanan draivilla.

Kaiken tämän omaan kiireen hehkutuksen lomassa olen onnistunut neulomaan turkoosia villatakkia niin pitkälle, että hihat puuttuu. Tässä esimakua. Väri on taas ihan kummallinen kuvassa, mutta villatakin idea lienee selvä. Luulen, että siitä tulee kiva! Enkä voi kuin kehua tätä valitsemaani Limbo-lankaa (100 % villa), se on ihanan pehmoista ja joustavaa.

Viikonloppuna huomasin yhtäkkiä, että ulkona on valoisaa yhdeksään asti! Tästä eteenpäin voidaan laskea viisi siedettävää kuukautta tässä maassa. Haaveilen kesäaamuista ja pehmeästä järvivedestä kasvoilla, kun sukeltaa järveen saunan päälle. Työmatkalla katselen aina yhtä pusikkoa, jossa silmut kasvavat päivä päivältä. Kevät on ihme. Siitä todiste taas myös ikkunalaudaltamme. Istutin herneitä, jotta saamme versoja. Lakastuvat tulppaanit asuvat Egyptistä hankkimassani vanhassa vessakannussa. Myyjä pyöritteli päätään ja silmiään ja kaikkia liikkuvia osiaan myydessään sen ylihintaan typerälle turistille, mutta minä rakastan sitä edelleen.

Nyt se ilta hämärtyy ulkona. Taidan keittää viime kesän marjoista kiisselin ja odotella poikaa kotiin.

Kerän kanssa kerän alussa...taas!

Tuskin ovat puikot kylmenneet kun uutta pukkaa. Maanantai-aamupäivän surffasin ja pohdin millaisen villatakin haluan nyt toteuttaa, kun toppiprojekti antoi uskoa tällaisiin isompiin työnsarkoihin. Hakusessa oli joku mukava villatakkimalli, joka soveltuisi kesäkäyttöön. Tiedättehän, aamulla on viileankirpeää kun lähteee töihin, päälle tarttis vetää joku siisti viillis, vaikka puolihihainen. No, loogisena olentona päädyin sitten tekemään mitä paksuinta, pitkähihaisinta ja lämpimintä neuletta, jossa kyllä lukee isoilla kirjaimilla SYKSY. No yksi iso syy oli, etten kertakaikkiaan halunnut kutoa puuvillaa nyt heti topin perään. Siinä meni puolet kesämahdollisuuksista. Toinen puoli menetettiin, koska en halunnut kutoa ohuesta langasta vaan paksuhkosta nopeasti valmistuvaa. Sitä siis saa mitä tilaa, enää ihmetellään miten voin olla hämmästynyt siitä, että käsissä on syysneule...


Tulin Menitasta jälleen kerran ulos mukanani sellainen väri, jota en ilman yllytystä olisi ostanut, mahtavaa palvelua! Ja nyt tykkään siitä tosi paljon. Mun on aina ihan tavattoman vaikea kuvitella kerästä valmista neuletta vaikka kuinka nipistäisin silmät kiinni ja yrittäisin pinnistää. Ammattiapu siis tervetullutta! Tänään löysin sisustusmessuilta myös täydelliset puunapit, jollaisista olin heti siihen haaveillut. Malli on Novitan tämän vuoden kevätlehdestä se lähes ainoa jolle vähääkään lämpenen. Villatakin numero on malli 19. Sinä oli mukavasti jekkua!

Ah ja voi, miten ihanaa on kutoa villaa puuvillan jälkeen. Joustava, pehmoinen tunne kutoessa ja lanka tasoittaa yhteistyönhaluisesti itse pahimmat käsialan epätasaisuudet! Mutta kun puuvilla olis monessa tilanteessa just se matsku mitä tarvittais, ja ah niin kaunista jo kerällä! Dropsin Muskatin sävyjä katsellen voisin kuolla. Tai ainakin juoda kahvit...

Keskeneräisistä projekteista mainittakoon nämä trekking-langasta kutomani polvisukat. Kasvatin itseäni tämän projektin yhteydessä opettelemalla kärjestä lähtevän mallin. Sanoa täytyy, että trekkinglangan kutominen on ihan hauska kuriositeetti muutaman kerran, mutta entäs alkuviehätyksen jälkeen? Lankahan tekee kaiken lystin puolestani! Samanlainen tunne kun katsellessani singerin kirjontakonetta työssä tänään messuilla. Kaunista tulee, mutta jos kone neuloo nappia painamalla yksin kuvion, niin missä se käsityö on?

Lopuksi valopilkku kodinsisustusmaailmasta. Ostettiin viikonloppuna 2,5 metriä tätä Marimekon Lumimarja-kangasta. Se pääsee raikastamaan meidän eteistä, ihan seinälle, joka on maalattu syvän okran keltaiseksi. Valkoisesta taustasta saadaan vähän valoa ja raikkautta ja keltaiset stemmaa!

No niin, nyt jatkan villatakin kutomista, jottei kaikki aika mene netissä roikkumiseen. Parhaillaan pohdin, miten ihmeessä neulotaan silmukoiden välistä lisäys oikein kiertäen....? Google kutsuu.

Kesän odotus alkoi nyt!

Ette ikinä usko, nyt se on valmis!Viikonloppuna viimeistelin puuvillatopin, josta olen täälläkin puhunut ehkä koko blogin elinajan. Venytin ja kidutin, ompelin kasaan tällä kertaa katsomalla ensin ohjeen neulekirjasta (ah, saumasta tuli niin kaunis, ettei sitä melkein huomaa, eikä sellainen kauhea tönkkö kun helposti käy) ja lopulta harjoittelin rapuvirkkausta huolitellakseni yläosan neulereunat. Niin, minä ja rapuvirkkaus emme löytäneet yhteistä säveltä. Miten niin virkkaa kiinteitä takaperin, virkkaa itse, en minä osaa! Reunasta oli tulossa ylisuurten silmukoiden löysä ketju, jossa vaiheessa käänsin radikaalisti koukkuni ja virkkasin kapinallisesti aivan oikein päin. Ravut voivat puolestani opetella kävelemään niin kuin normaalit henkilöt.


Aivan mahtava tunne, kun saa aikaiseksi jotakin tällaista ja sitten vielä aivan oikean kokoista, istuvaa, kaunista. Kyllä kannatti purkaa se ensimmäinen kappale sen sijaan että olisin lopussa yrittänyt tuhertaa eri kokoisia kappaleita väkisin yhteen. Ripustin tekeleen näytteille makkariin, ylpeänä ihailin toppia koko sunnuntain ja ajattelin, että jumankekka, se tosiaan näyttää, siltä että se on kaupasta. Olen tehnyt neuleurani aikana aivan tarpeeksi monta sellaista luomusta, jotka näyttävät siltä että: ai kiva, oletko sä tehnyt ton itse? Ei kiitos niitä enää.


Tuosta ruskeasta nauhasta en ole ihan varma. Ohjeessa käskettiin virkata, mutta se ei oikein innostunatut. Ja kun topista nyt hieman vahingossa tosiaan tuli vaaleanpunainen, tahdon välttää kaikki ylimääräiset hempeilyt. Ruskean nauhan väristä tykkään, mutta rusetille en sitä tahdo laittaa (kokeilin ja kuulkaa my little ponyt laukkasivat samoin tein huoneeseen ja pienet lintuset ryhtyivät visertämään). Ehkä vain lyhennän sitä hiukan, jotta roikkuvat päät eivät ole niin verrattoman pitkät. (Muoks. 3.4. Niin malli on viime heinä-kesäkuun Käsityökerhosta. Kenen malli alunperin on, en tiedä, sillä minulla on kopio vaan yhdestä sivusta, oisko ollut Rowan?)

Kun perustin tämän blogin, ajatuksena oli, että lemppariblogeissa parasta on hienot kuvat, niitä siis mulle myös. No, koska poika ei ole kotona ja tänään paistaa aurinko toisin kuin eilen, kun se oli kotona, otin kuvat itse, tsadam, peilin avustuksella. Yllä näette muotikuvaajan työssään. En vaan millään jaksanut odottaa! Huomatkaa kesäiseen lookiin saumattomasti kuuluvat villasukat.

Viikonloppuna saatiin vihdoin myös siivottua sekasortoinen asunto ja muutenkin järjestettyä taas uudelleen. Poika ruuvaili vihdoin viimeisetkin ruuvit uudesta Ikean vaatekaapista (28 sivua ohjevihkosessa, vierähti tovi siinä kokoamisessakin...) ja sekasorto helpotti kummasti, kun kahden ihmisen vaatteet saatiin jaettua kahteen vaatekaappiin. Todellinen helpotus. Ja kun makkariin yhtäkkiä ilmestyi isohko lisäosa, niin pitipä heittää loputkin huonekalut ympäri. Ja voi miten hyvä mieli siitä tuli, yhtäkkiä uusi sisustus! Lisäksi musta on aika hauskaa ja luovaa sisustaa rahattomana sillä mitä kotona on, kummasti vanhat tavarat löytää aina uusia paikkoja ja tulee tehtyä ratkaisuja jotka on aika hauskoja ja joita ei tulisi ajatelleeksi, jos aina olis rahaa lähteä ostamaan uutta. Siniset maatuskat sain lahjaksi vähän aikaa sitten, nyt ne soisovat ainakin toistaiseksi punasävyisen makkarin ikkunalaudalla ja ovat toimivat pisteenä i:n päällä.

Tänään vietän vapaapäivää, huomenna aloitan työt. Gradu on jonkinlaisessa, ihan hyvässä vaiheessa, mutta sen jatkoa ajattelen vasta huomenna. Nyt nautin auringosta, keväisistä mittarinlukemista, ajasta jota saa yhden päivän ajan käyttää hyvällä omalla tunnolla ihan mihin lystää ja uusista neulesuunnitelmista. Ravelryn jonossa on ainakin neljä erilaista villatakkia ja pohdinpa tässä minkä laitan tekoon seuraavaksi. Ah vapautta.