Tuliaisia Turkista ja kotona syksy

Kotimaa on armollinen. Turkoosien vesien äärestä ei tarvinnut palata harmaaseen tihkuun vaan taivaan täydeltä paistavaan pohjoisen auringon kehrään, joka kultaa ikkunan takana punastelevat vaahterat. Ihana syksy!
Matka oli niin pitkä että kotiin oli nautinnollista palata. Olohuoneen lattia on täynnä häälahjoja ja kauniita ajatuksia meidän ihanilta ihmisiltä. Juu ei, en ole vieläkään palannut maan päälle :) Tänään vietän rokulipäivää, mutta huomenna alkaa arki, joka tarkoittaa gradun puristamista kasaan. Aikaa kaksi viikkoa. Eiköhän se maanpinta vielä löydy.

Ensimmäisessä majapaikassa, Kirazlin kylässä meinasin jo hätääntyä, kun yhtään lankakerää tai kauppaa ei ollut osunut tielleni. Matkalla Kaya:n yksi löytyi lounaskaupungista Muglasta, mutta sunnuntai piti ovet visusti kiinni. Kuikuilin ikkunoista lankakeriä, mutta uteliaisuus ei auttanut.


Toisen majapaikan läheisessä kaupungissa lopulta tärppäsi. Lämmintä oli melkein 36 astetta ja ehkä juuri siitä syystä yhtäkään täysvillaista kerää ei löytynyt kaupasta. Muuten kauppa oli varsinainen runsauden laari; nappia, nauhaa, nippulaa ja nappulaa jos minkälaista. Akryylia en suostunut ostamaan, joten aloitin napeilla. Niitä tuli sittemmin hankittua myös Istanbulista. Basaarin takaa löytyi nappikauppa, jonka ääressä melkein itketti. Nappeja oli laatikoissa lattiasta kattoon 2-3 huoneellista, eikä kameraa mukana. No, vain hyvin pientä osaa myytiin yksittäiskappaleina, muita laatikoittain. Onnellista sinäänsä, muuten en varmaan olisi ostanut napin nappia vaan hukkunut runsauden pulaani. Yllä olevat napit lähtivät mukaani Istanbulin basaarin takakaduilta.


Ja näistä nuo metalliset sieltä ensimmäisestä lankakaupasta. Ei sillä että olisin nappeja tarvinnut, mutta nyt tarvitsen jo nappirasiankin. Paperipussissa niitä on ennestään jo aika kasa ja tarvitseehan jokainen käsityöihminen herttaisen nappilaatikon!
Selviydyttyäni ulos Istanbulin nappitaivaasta huomasin ostaneeni lisäksi ihan suhteellisen hintavia nappeja. Oh well, aviomies puolestaan huomasi ostaneensa sitkeää, epäilyttävän nihkeää nougata. Eikä sekään kovin halpaa. Eli se basaarista.


Ekassa lankakaupassa oli valtava määrä tallaisia ihania pitsinauhoja, joita olisi ehkä voinut ostaa enemmänkin, mutta yritin pitää mopon käsissä, kun mitään varsinaista tarvetta ei ollut. Ehkä hameen helmaan? Jonka siis ensin teen itse...no ensi kesäksi!


Kaiken akryylirunsauden keskellä puuvilla tuntui ainoalta järkevältä lankahankinnalta, se oli myös edullista. Turkin matkan kunniaksi ostin ehtaa välimerensinistä, nämä ei maksaneet kuin 60 senttiä 100 grammaa.


Lisäksi mukaan lähti kuusi kerää tällaista kerttaista vaaleansinistä puuvillaa, 1,20 e kerä. Ehkä liiankin herttaista? Arvelin ystäväpiirissä avatun vauvasuoran ratkaisevan käyttöongelmat :)

Villaa läysin lopulta vain yhdestä istanbulilaisesta liikkeestä ja sen hinnat hipoivat Suomen hintoja. Ymmärrän että helteessä villa ei ehkä puolusta paikkaansa, mutta entäpä tekokuidut, ne ne vasta nihkeitä ovatkin....mitä ilmeisimmin maailma Suomen ulkopuolella on pullollaan akryylikeriä.

Lopuksi yksi fiiliskuva. Ihana matka ja vielä ihanampaa olla omalla sohvalla.