Maailman paras paikka

Terveisiä tieltä. En tiedä mitä kertoisin ihmeellisestä matkasta. 750 kilometriä, jotka kävelin joka ikisen, läpi kokonaisen maan. Vuorilta laaksoihin ja laaksoista alangoille ja taas vuorille ja lopulta Santiago de Compostelaan. 30 päivän ajan minä heräsin aamuisin isosta makuusalista makuupussin alta, pakkasin repun ja lähdin kävelemään. Hetkeäkään en ollut yksin, vaikka lähdin matkaan yksin, sillä ihmisiä kyllä riitti. Ja se oli hienoa se. Jos jotakin opin, niin sen, etten ole mikään yksinäinen susi. Vaikka taisin minä sen tietää. Ja jokaisella ihmisellä oli oma tarinansa. Matkan aikana tein monta matkaa. Suosittelen lämpimästi.

Ja sitten neuleisiin, johan tästä on tulossa varsinainen matkablogi. Otin matkaan neljä kerää Dropsin Alpaccaa, tumman violettia ja olin päätökseeni varsin tyytyväinen. Menomatkalla välilaskun aikana loin silmukat ja kävellessä iltapäivisin tikuttelin pyörönä maailman yksinkertaisinta villapaitaa. Kerrankin oli tarkoituksenmukaista tehdä pienillä puikoilla ohuesta langasta, jottei neule lopu kesken. Kanssamatkaajat ristivät minut abuelaksi, isoäidiksi, mutta mankuivat silti aina minua kutomaan "Maria, etkö vois vähän kutoa, se on niin rauhoittavaa..." Ha! Tämä neule rentoutti siis paitsi kutojansa myös monta muuta vaeltajaa :) Päiväkirjaan tein suunnitelmia tulevasta neuleesta, mitään ohjetta en ottanut mukaan. Oikealla pyhiinvaeltajan passini, johon sai jokaisesta yöpaikasta yhden leiman. Niin, ja ainakin 5 oikeaa espanjalaista abuelaa näytti minulle kädestä pitäen miten meillä Espanjassa kudotaan. Neule on sosiaalinen ase, sillä saa ystäviä ainakin isoäideistä!


Näin pitkälle pääsin matkalla. Käytin kaksi kerää neljästä, kahta kanniskelin nyt sitten läpi Espanjan mantereen ihan ilokseni. No, mitäpä tuosta, pääasia ettei loppunut neule kesken. Maailmaa nähneitä lankakeriä! Ostamani laukun mukana tulleesta pussukasta sain oivan ja tyylikkään neulepussin.

Jos matkalla on loistavaa, ymmärrän aina viimeistään kotiovella, miksi lähdin matkaan. Jotta voisin palata kotiin. Oi ihana rakas kotikultani. Täällä on lämmintä, kotoisaa, viihtyisää, ihanaa. Ulkona on syksypimeä ja meiltä lähti viikonloppuna lainasohva, mutta olohuoneen lattia varustettuna isolla matolla on maailman paras paikka. Sohvasta viis, lattialla voi tehdä käytännössä kaiken, en tiedä, miten olinkin unohtanut. Muutama kynttilä, maailman kaunein teekannu ja siinä makoista vihreää teetä, vähän blogisurffausta ja oman kirjoittelua, lankaa ja puikkoja, ystäviä, jotka soittaa pirauttavat noin muuten vain ja tuore aviomies, joka lukee koirakirjaa. Voi ihme, miten yksinkertaista on onni.