Vailla hihoja

Jo vain yhä elän ja hengitän...jopa neulon :) Myönnettävä on, että kovempikin menijä hyytyy, kun gradukevääseen lisätään äkillinen hyppy työelämään, jossa pitäisi antaa itsestään hyvä kuva. Kivaa on ollut, mutta jotenkin tuntuu, että kauheasti lisäpaukkuja ei varastossa enää ole. Ei siinä tehdä ihmeitä vaan korkeintaan se mitä on pakko. Onneksi tajusin, että gradun viimeistelyn, viimeisten opiskelusuoritusten kokoon raapimisen, kahden uuden työpaikan, valmistumisen ja naimisiinmenon lisäksi EI kannata hankkiä itselleen viljelypalstaa, koiranpentua eikä lasta juuri tänä kesänä. Sen sijaan haaveilen, että kun kaikki ensin mainittu on tehty, voisinkin ottaa lomaa elämästä ja lähteä kuukaudeksi kävelemään, Santiagon tielle. Se toki riippuu siitä, tarjoaako kukaan minulle töitä syksyllä. Onneksi riski ei ole kovin suuri. Ei ainakaan, jos puuskutan nämä kaksi kesätyötä läpi tällaisella puolivillaisella etanan draivilla.

Kaiken tämän omaan kiireen hehkutuksen lomassa olen onnistunut neulomaan turkoosia villatakkia niin pitkälle, että hihat puuttuu. Tässä esimakua. Väri on taas ihan kummallinen kuvassa, mutta villatakin idea lienee selvä. Luulen, että siitä tulee kiva! Enkä voi kuin kehua tätä valitsemaani Limbo-lankaa (100 % villa), se on ihanan pehmoista ja joustavaa.

Viikonloppuna huomasin yhtäkkiä, että ulkona on valoisaa yhdeksään asti! Tästä eteenpäin voidaan laskea viisi siedettävää kuukautta tässä maassa. Haaveilen kesäaamuista ja pehmeästä järvivedestä kasvoilla, kun sukeltaa järveen saunan päälle. Työmatkalla katselen aina yhtä pusikkoa, jossa silmut kasvavat päivä päivältä. Kevät on ihme. Siitä todiste taas myös ikkunalaudaltamme. Istutin herneitä, jotta saamme versoja. Lakastuvat tulppaanit asuvat Egyptistä hankkimassani vanhassa vessakannussa. Myyjä pyöritteli päätään ja silmiään ja kaikkia liikkuvia osiaan myydessään sen ylihintaan typerälle turistille, mutta minä rakastan sitä edelleen.

Nyt se ilta hämärtyy ulkona. Taidan keittää viime kesän marjoista kiisselin ja odotella poikaa kotiin.