Uudessa kodissa...

...on nyt asuttu kaksi viikkoa. Pikainenkin remontti, vain vähän maalausta siellä täällä, vie aikansa ja eilen illalla sain vihdoin aikaiseksi jo kovasti kaipaamani kotoisen nurkan kaiken sotkun keskelle.



Uusi koti on uudessa kaupungissa, josta en kuukausi sitten tuntenut oikeastaan ketään. Minusta on tullut järvenpääläinen. Aloitin viime viikolla työväenopiston tilkkutyöryhmän, jonka keski-iäksi paljastui 60+. Eipä siinä mitään, mutta jossain niitä hieman omanikäisempiäkin ihmisiä olisi hauskaa tavata... :) Olo on kuin ulkomailla, kun isompaan kauppaankin lähtemiseen tarvitaan kartta.

Muuttorumba on tehokkaasti karsinut kaiken ajan käsitöiltä, aika vain kuluu ja alan kohta pelätä että joulu jyrää ja pieni talvilapseni ei saa päälleen mitään villaista helmikuun pakkasia vastaan. Siksipä aion antaa palttua remppatöille (ja portaat on tänään sitäpaitsi jo oikeastaan valmiiksi maalattu) asettua oikein mukavasti tähän sohvankulmaan ja kaivaa esiin jonkun pienen nutun ohjeen. Telvisiossa näyttävät Mogomboa, kovasti klassikon näköinen leffa jossa Clark Gable uhoaa keskellä mystistä afrikkaa ja kumoaa naiset kulmakarvan kohotuksella.

Lapsuus

Viime viikonloppuna olin seikkailulla, ehkä vähän aikamatkallakin.

Kun olin pieni, meillä ei ollut kesämökkiä vaan pakkasimme kesäisin autoon teltan ja ajoimme Itä-Suomeen, missä teltta pystytettiin pienelle autiolle luonnon hiekkarannalle, jonka taisi omistaa joku suuri metsäyhtiö. Ne kesäviikot olivat aina täynnä pientä taikaa. En ole käynyt paikalla viiteentoista vuoteen. Viimeiset viisi vuotta luulin, että rannat on pilkottu mökkitontteiksi ja vasta tänä kesänä katsoin internetin karttaohjelmasta, ettei näin suinkaan ollut. Niinpä pakkasimme taas auton - tällä kertaa oman aviomiehen, koiran ja vatsassa kasvavan perheenjäsenemme kera ja ajoimme lapsuuteen.

Puolipimeässä hiiviimme perjantai-iltana kallioiden yli ja metsäryteikön läpi kaikkine kantamuksinemme ja lähestyimme rantaa varovasti. Suuri varjo, joka metsän siimeksestä muistutti uhkaavasti pientä mökkiä osoittautui rantaan hylätyksi asuntolaivan rotiskoksi. Ranta oli tallessa. Kaikki oli aivan kuin ennenkin. Kallioiset saaret rannasta avautuvan ulapan takana, suuret siirtolohkareet rannan tuntumassa, mänty telttapaikan vieressä.



Aamulla mies viritteli tulen, keitimme tulella aamupuuron. Istuimme uppotukilla vierekkäin sitä syömässä ja katoimme leivät sopivalle laakealle irtokivelle. Jaaha, mitä täällä sitten oikeastaan tehtiin? kysyi mies uteliaana. Siinäpä se, ei niin paljon mitään kovin erikoista.

Aamuisin aurinko saapuu rantaan sopivasti, kun aamiainen on syöty. Luetaan kirjaa, maataan auringossa, uidaan ja polskitaan loputtomasti tai silloin tällöin vähän iästä riippuen. Yleensä joskus aamupäivän mittaan puhdistetaan hiekka varpaista, laitetaan kengät jalkaan ja kavutaan kallion yli takaisin autolle. Pienen kylän keskustassa juodaan kolat paikallisessa, käydään kaupassa ja pienessä kirjakaupassa. (Yhtenä kesänä luin kaikki Narniat yksi toisensa jälkeen. Kirjakauppaa ei enää ollut...).

Rantaelämään kuuluivat erottomana osana myös retket läheiselle kivivuorelle, vaeltelu pitkin rantoja (metsässä kasvoi vanomoita, joista äiti yhtenä kesänä solmi minulle seppeleen) ja kahlaaminen läheiselle saarelle. Illalla, kun päivä alkaa laskea ja ilma viiletä päivän lämmön jälkeen, sytytetään taas tuli. Isän kanssa lähetimme usein matkaan kokonaisen armadan kaarnalaivoja. Sen voi tehdä vasta kun ilta taittuu niin, että ilma alkaa puhaltaa maalta päin.



Sellainen oli lapsuus ja yhden viikonlopun olin siellä taas. Ajattelin sitä pientä ihmistä, jolle me kohta luomme lapsuuden ja sitä, ettei sen kokoisen onneen kovin kummoisia aineksia tarvita. Vanhemmat väittivät, ettei aurinko edes paistanut aina silloin kun lapsuudessa telttailimme rannassa. Pötypuhetta. On kai saanut hyvän lapsuuden, jos siihen vielä vuosien jälkeen suhtautuu tällaisella suorastaan fanaattisella nostalgialla. Ostaisin rannan, jos voisin samalla ostaa koko alueen, niin ettei sinne ikinä rakenneta mökkejä vaan että siellä voisi vastaisuudessakin vaellella vapaana.

Erään toisen lapsuus alkaa ensi tiistaina. Miehen veli saa lapsen keisarinleikkauksella sillä pieni jästipää on viime hetkellä asettunut poikittain roikuttuaan pitkään mallikelpoisesti alaspäin. Siihen lapsuuteen tulee kuulumaan eteläruotsalainen omakotitalo, oma uima-allas ja leipä, joka on aina vähän makeaa. Ei varmaan hullumpi lapsuus.

Malli Drops baby 10-11
Koko 1/3 kk
Drops Muskat

Köh, köh!

Köh ja köh, vähän on blogissa tunnelma kuin pölyisellä vintillä :) Mutta ei siitä sen enempää, katsotaan minkälaisilla päivitysväleillä jatkossa onnistun toimimaan.

Nyt käsityökorista on kuitenkin tulossa maailmaan taas paljon uutta, josta tässä ensimmäinen pala. Neljän viikon lomailun jälkeen kotiviikonloppu on aika mannaa ja aamun koirapuiston ja kaupassa käynnin jälkeen valloitin sohvan ja otin esille viittä vaille valmiin torkkupeiton. Tarvittiin vielä muutama kerros ainaoikeaa ja sen lisäksi päässäni oli muhinut idea johon kuului hieman helmenpujottelua...



Tämän torkkupeiton tuleva omistaja on ihan pikkiriikkinen, vasta kaksi viikkoa vanha pieni mies, hyvän ystävän esikoinen. Peittoakaan ole koolla pilattu ja se on kyllä taivaan kiitos. Pitkäpinnaisuuteni neulesaralla on rajattu ja tällainen suurehko, yksi kappale vaatii multa hieman hermonvenytystä. Nytkin menin sieltä missä aita on matala, kasin puikoilla ja Dropsin Eskimolla syntyy valmista kyllä ihan kiitettävää vauhtia. Taisin projektin keskellä kyllä jupista, että omani ei tällaista taida saada, mutta ehkä pehmenen ennen tammikuuta. Niin, myös Kerän kanssa blogissa odotellaan ihan ensimmäista omaa pientä kerää :)



Puolesta kilosta lankaa syntyi ensi talveksi noin 75 cm kertaa 75 cm suuri vaununlämmike. Tämä on pakkaseen varmasti hyvä lääke, ainakin sen kutominen kesällä oli aika lämmintä puuhaa. Ja yksinkertaisuus on mielestäni kuvionnissa valttia, varsinkin tällaisella paksulla langalla.
Helmet pääsivät koristamaan tupsuja, joista sain harvinaisen vahvan vision kesken työtä ja kivat niistä tulikin. Hieman hirvittää, että tällaiset ulokkeet ovat varmasti pienen herran tutkimuksen kohteena ja testaus saattaa olla aika armotonta, mutta katsotaan mitä kestävät :) Täytyy antaa lahjalle hieman takuuta ja jemmata jämälanka.


Eilen illalla kylässä kävivät veljeni, hänen kiinalainen vaimonsa ja Euroopassa ensi kertaa kylässä olevat vaimon sisko ja siskon tyttö. Heiltä sain lahjaksi tämän ihanan orkidean, joka suorastaan huusi päästä samaan postaukseen lilan torkkupeiton kanssa. Suunnittelin illallista kieli keskellä suuta, sillä vieraat eivät olleet tottuneet eurooppalaiseen ruokaan, mutta lopulta periaasialainen wokki ja edes hieman suomalaisempi hedelmäsalaatti tekivät hienosti kauppansa.

Käsityökorissa on sellainen kiitollinen tilanne että moni työ on viittä vaille valmis. Viime metrit on hauska kuroa umpeen, jos näyttää tulevan onnistunutta. Ylihuomenna alkaa todellinen työnteko, joka hieman hirvittää, mutta arkea on jo vähän ollut ikäväkin.

Á la Pitkätossu

Tekeillä olevat isot projektit alkoivat kyllästyttää ja kaivoin lanka-arkusta esille kasan jämäpätkiä. Isot puikot, eikä mitään piiperrystä, ison osa langoista kudoin kaksinkertaisina ja värien suhteen olin suvaitsevaisen suuripiirteinen; seuraavaksi päässyt väri valikoitui sen mukaan, mitä pussista sattui käteen osumaan. Ei hullumpaa, joskus sattuma on ihan hyvä värisuunnittelija!

Blogikoira Ossi on kasvanut isoksi. Se on jo puolivuotias nuorimies, jonka intohimo ovat lankakerät ja kaikenlaiset sukka-asiat. Villasukat, aah, villasukat...sukkahousut oj! Kaikkein rakkain lelu on Turkista ostetuista feikki Pierre Cardin sukista (joita ei jalassaan kykene pitämään kukaan täysipäinen) koottu rähjäke. Sille eivät pärjää hienot ostolelut.




Hei, mä haluan myös kuvaan! Näättekö miten hieno villasukka mulla on jalassa? Mä valitsin tällaisen valkoisen ruskeilla tehosteilla, ainoo, että kurakelillä nää likaantuu aika helposti. Silloin tää mun väri on enemmän sellainen kuraruskea. Mut ihan naturelle..

Miun blogi, jossa tänään on karamelleja

Jostain ihan kummasta syystä olen kehittänyt blogista itselleni paineita. En ole päivittänyt puoleentoista kuukauteen, koska en ole saanut mitään mainitsemisen arvoista valmiiksi. Olen kuvannut karamelleja, mutten mielestäni voi postata niitä, koska olen jo postannut yhden taukomusiikki-jakson. Voisiko joku kolauttaa mua klapilla hiukan päähän? Josko tokenisin.

Terapia alkaa nyt. Tämän on mun blogi ja ihan sellainen kun siitä sattuu tulemaan. Täällä voidaan postata karamelleista vaikka vuosi ja silti saan itse olla sitä mieltä, että tämä on neuleblogi. Tämä on oma herttis maailmani, ei todellinen, vaan juuri sellainen kuin haluan. En piru vie neulo yhtään mitään vain sen takia, että blogissa ei ole postattu pitkään aikaan mitään puikoilta, vaan pelkkiä karamelleja. Murgh. Onko teillä muilla koskaan suoristuspaineita blogista?


Karkki on oma, ei niin salainen paheeni. Tässä uusin suosikki, kolatoffee. Huomaatteko miten kauniita ne on, täydellisen pyöreitä, kauniin kiiltäviä. Mun piti kuvata myös hopeatoffeita, mutta söin ne. Hopeatoffeet on ehdottomasti parempia kun Käckit.




Arvatkaa, Lankastia on tehnyt mun ohjeen mukaan Taistot. Tulipa pramea olo, tämä on ehkä ensimmäinen kerta, kun joku tekee mun ohjeella jotakin ja se vielä toimii...Ja neuleasiasta toiseen, luitteko muuten uusimman Twist Collectiven? En oikein tiedä, mitä ylisanoja osaisin käyttää, mutta Twist Collective on musta parasta mitä on tapahtunut pitkään aikaan. Yksikään painettu lehti ei ole yhtä kaunis, raikas ja oivaltava. Neulemallit on moderneja ja erilaisia. Ei sillä, ettäkö olisin vielä ostanut sieltä mitään ja testannut ohjeiden toimivuutta, mutta minut valtaa uskonnollista kokemusta lähetelevä käsityöinnostuspakahdus kun selailin Twistiä. Se on niin valtavan kaunis.

Tämä on hamekangas, joka entisessä elämässään oli Hemtexin joulualennuspöytäliina. Mistään ei saa tukevaa puuvillakangasta tällaisella metrihinnalla. Hamkankaasta pitäisi tulla työhame. Niin, sain töitä ja se jos mikä rajoittaa neulomista. Yhtäkkiä helmikuun alussa minulla oli vaativa, uusi työ ja vanhat sovitut duunit tekemättä. Siis kahden työn loukku. No, nyt vanhat on lähes tehty alta pois ja ilta-aikaa on edes vähän. Siksipä siirrynkin viimeistelemään Peppi Pitkätossun innoittamat jämälankavillasukkani. Oi perjantai-illan autuutta.

Ps. Tällainen tehtiin rakkaalle käsityöystävälle.

Taukomusiikkia

Sillä aikaa kun viimeistelen caminovilliksen, josta tosiaan puuttuu vain raglasaumojen yhteenompelu ja päättely, viihdytän teitä etäisesti neuleaiheisella höpötyksellä. Kauniita kuviakin yritin ottaa, jotta viihtyisitte :) Eli ajankohtaista meillä tänään, olkaa hyvät.


Toin Espanjan matkalta paikallisia joulumakeita ja aika pitkälle siitä syystä, että ne ovat niin kauniisti pakattuja. Tyypillisesti näitä leivonnaisia tehdään runsaasta mantelijauhosta ja niiden makuun olen kymmenen vuoden totuttelunkin jälkeen vain kohtuullisen ihastunut, mutta voi miten kauniita ne ovat. Erityisesti pidän tästä etualalla olevasta Porres -pakkauksesta, toivottavasti kukaan hullu ei saa päähänsä uudistaa näitä. No, toin niitä runsaasti ja niitä on edelleen, joulun jo mentyä, jäljellä. Saatoin ehkä myös vähän pihistellä ja hautoa niitä joulun yli, kun näyttivät niin kivalta puisessa astiassaan...

Joululomalla pääsin taas lukemisen makuun ja olen pohtinut miten tänne blogiin voisi yhdistää kirja-asioita. Rikkomus puhdasta neuleblogia kohtaan ei mielestäni olisi kovin iso. Sekä neuleista että kirjoista tulee mieleen sohvannurkka ja iso kuppi teetä. Siis ainakin noin ideaalitasolla. Todellisuudessa luen hkl:n kalseassa bussissa ja neulon selkä kivistäen keittiön kovalla puutuolilla. Toisaalta neule kilpailee kovin usein kirjan kanssa ja viime aikoina kirjat ovat jääneet tappiolle. Äänikirjoja saa kirjastosta aika rajoitetusti, se olisikin täydellistä, kuten jo ystäväni Nuttu aiemmin viittasi.

Oli miten oli, joulun aikaan ja jälkeen olen ahmaissut seuraavat hyvät kirjat: traktorien lyhyt historia ukrainaksi (riemastuttava), Michael K:n elämä (oudon kiehtova), Kalaharin konekirjoituskoulu miehille (kirjailija on siirtynyt Mma Ramotswen ennen niin nokkelista seikkailuista jaaritteluun ja ilmiselvään rahanlypsyyn hyväksi lanseeratulla tuotteella) ja Anna minun rakastaa enemmän (parasta pitkään, pitkään aikaan). Hyvä kirja on halpa pakomatka tammikuun kalseasta muille maille.

Viikonloppuna kirpputorilla katselin muiden ihmisten kirjoja, monessa pöydässä jonkun vanhan ihmisen koko kirjahylly. Jonkinlaisen aavistuksen ihmisestä ja hänen ajastaan sai jo hänen kirjojensa perusteella- ja samoin tuntui räikeältä nähdä toisen hylly levitettynä kirpputori pöydälle, muiden valikoitavaksi, pilkkahintaan. Eurolla ostin Nadine Gordimerin Vieraat toisilleen ja Singerin Lublinin taikurin. Singer on vanha suosikki, Gordimer nimeltään tuttu ja kirjassa oli vastustamaton kansi.

Se kirjoista. Ampukaa minut henkisesti kommenttilootassa, jos nyt astuin ulos neuleblogin rajojen :)

Tammikuu on kuukausista kamalin, minusta. Joulun lämpö on tipotiessään ja talvi oikeastaan vasta alkanut. Tammikuussa ajattelen sekavia, itken ja kiukuttelen asioista jotka jo helmikuussa tai viimeistään maaliskuussa tuntuvat ihan mukiinmeneviltä. Eilen oli tammikuittain ihan huippupäivä, sillä iltaa istuttiin ompeluseuran merkeissä. Kerran kuukaudessa kokoonnumme neulomaan yhdessä. Kuvasta näkyy mikä on yhtä tärkeää kuin neulominen. No tietenkin syöminen. Eilen Nuttu teki pipoa ja emännöi, M neuloi punaisenkirjavia lapasia, toinen M purki jo kertaalleen kutomansa pussukan ja uudelleenkutoi sen ja I puhisi lattialla vieressäni yrittäessään tulkita mahdotonta ohjetta. Mahdottoman kotoisaa ja leppoisaa. Lisää ompeluseuraa päälle maan, lisää neuleita ja kirjoja ja mahdollisimman vähän räntää ja työstressiä! Aamen.

Näin meillä tänään. Palaan heti caminovilliksen valmistuttua, enköhän jo viikonloppuna. Jo jännittää.

Ufo-päivitys uuden vuoden kunniaksi

Uusi vuosi alkoi meillä haukotuksin. Pientä koiralasta piti suojella kuuntelemalla musiikkia kovalla pahimpaan tulitusaikaan ja oma uusi vuosi vietettiin pojan kanssa jo aiemmin. Oli varattu viideksi pöytä Juuri-ravintolasta ja kaikki hyvät huhut pitivät paikkansa. Ruoka oli aivan järjettömän hyvää. Hieman nauratti maksaa alkupala, pääruoka, jälkiruoka -kokoinen lasku lounasseteleillä, mutta kun meillä on niitä aivan kasapäin. No, aikaisin syöty illallinen ja pullo punaviiniä kahteen pekkaan saivat minut haukottelemaan jo yhdeltätoista ja toivomaan että nukkumaan vois jo mennä...Eipä sillä, Ossi ei vaikuttanut juuri korvaa lopsauttavat ilotulitteille eli ei liene kovin säikkyä tyyppiä.

Tänään on ihana aurinkoinen pakkaspäivä ja ollaan menossa katsomaan ystävän tammilasta, joka päätti yllättää vanhempansa syntymällä jouluaattona. Ihanaa nähdä viikon ikäinen ihmisalku. Kudoin syntymäpäivälahjaksi (!) pienen myssyn, jonka mallia on lähipiirissä kehuttu. Novita Cloudia sain joululahjaksi kaksi kerää ja se tuntui niin pehmoiselta, että laitoin heti käyttöön ja kovasti ihastuinkin. Malli on Drops 18-5, mutta tosi samanlainen on myös ollut Modassa. Järkevä perusmalli. Ja arvatkaa kuka joutui valokuvamalliksi....tiedän, oli ihan pakko. Malli ei kuitenkaan vaikuta traumatisoituneelta ja käyttäytyi erinomaisesta yrittämättä syödä villamyssyä.




Ja nyt seuraa uudenvuodenlupauksia. Lupaan tehdä kaksi isoa keskeneräistä ufoani valmiiksi. Ne jäivät ennen joulua villasukkatehtaan jalkoihin, mutta nyt haluan ne valmiiksi, koska mielessä on niin monta uutta projektia. Sitä paitsi pitkään jatkuneet projektit muuttuvat jotenkin veteliksi, minulta alkaa kadota usko, että ne koskaan valmistuvat.

Ensimmäinen on tämä caminovillapaita, jota olen tehnyt ilman mallia. Mahdollisuus järisyttävän kokoiseen mahalaskuun tai sitten isoon onnistumiseen. Villiksestä puuttuvat hihat, joista toista eilen aloitin. Tahti ei ole koin nopea kolmosen puikoilla ja Dropsin alpakalla, mutta minä taistelen eteenpäin, luvattu on!
Ja sitten on tämä Debbie Blissin kalliista mutta ah niin laadukkaasta baby cashmerinosta kutomani kietaisuvillatakki. Puuvillamalli....ja mulla villalanka. Olihan tästä jo puhetta... Valmiina ei ole vielä edes tasona poikittain kudottu kietaisualaosa, joten työnsarkaa riittää. Puhisen ehkä eka valmiiksi tuon camino-villiksen. Saan toivottavsti potkua sen valmistumisesta, joka on jossain lähempänä kuin tämän.

Lisäksi olen antanut kahdelle hyvälle ystävälle valmistumislahjaksi neulelahjakortin ja niihin projekteihin sormet kutiavat. Uusi vuosi, here I come!