perjantai 6. maaliskuuta 2009

Miun blogi, jossa tänään on karamelleja

Jostain ihan kummasta syystä olen kehittänyt blogista itselleni paineita. En ole päivittänyt puoleentoista kuukauteen, koska en ole saanut mitään mainitsemisen arvoista valmiiksi. Olen kuvannut karamelleja, mutten mielestäni voi postata niitä, koska olen jo postannut yhden taukomusiikki-jakson. Voisiko joku kolauttaa mua klapilla hiukan päähän? Josko tokenisin.

Terapia alkaa nyt. Tämän on mun blogi ja ihan sellainen kun siitä sattuu tulemaan. Täällä voidaan postata karamelleista vaikka vuosi ja silti saan itse olla sitä mieltä, että tämä on neuleblogi. Tämä on oma herttis maailmani, ei todellinen, vaan juuri sellainen kuin haluan. En piru vie neulo yhtään mitään vain sen takia, että blogissa ei ole postattu pitkään aikaan mitään puikoilta, vaan pelkkiä karamelleja. Murgh. Onko teillä muilla koskaan suoristuspaineita blogista?


Karkki on oma, ei niin salainen paheeni. Tässä uusin suosikki, kolatoffee. Huomaatteko miten kauniita ne on, täydellisen pyöreitä, kauniin kiiltäviä. Mun piti kuvata myös hopeatoffeita, mutta söin ne. Hopeatoffeet on ehdottomasti parempia kun Käckit.




Arvatkaa, Lankastia on tehnyt mun ohjeen mukaan Taistot. Tulipa pramea olo, tämä on ehkä ensimmäinen kerta, kun joku tekee mun ohjeella jotakin ja se vielä toimii...Ja neuleasiasta toiseen, luitteko muuten uusimman Twist Collectiven? En oikein tiedä, mitä ylisanoja osaisin käyttää, mutta Twist Collective on musta parasta mitä on tapahtunut pitkään aikaan. Yksikään painettu lehti ei ole yhtä kaunis, raikas ja oivaltava. Neulemallit on moderneja ja erilaisia. Ei sillä, ettäkö olisin vielä ostanut sieltä mitään ja testannut ohjeiden toimivuutta, mutta minut valtaa uskonnollista kokemusta lähetelevä käsityöinnostuspakahdus kun selailin Twistiä. Se on niin valtavan kaunis.

Tämä on hamekangas, joka entisessä elämässään oli Hemtexin joulualennuspöytäliina. Mistään ei saa tukevaa puuvillakangasta tällaisella metrihinnalla. Hamkankaasta pitäisi tulla työhame. Niin, sain töitä ja se jos mikä rajoittaa neulomista. Yhtäkkiä helmikuun alussa minulla oli vaativa, uusi työ ja vanhat sovitut duunit tekemättä. Siis kahden työn loukku. No, nyt vanhat on lähes tehty alta pois ja ilta-aikaa on edes vähän. Siksipä siirrynkin viimeistelemään Peppi Pitkätossun innoittamat jämälankavillasukkani. Oi perjantai-illan autuutta.

Ps. Tällainen tehtiin rakkaalle käsityöystävälle.

5 kommenttia:

kaisa kirjoitti...

On paineita, välillä. En osaa kirjoittaa, en osaa ottaa hyviä kuvia, epäonnistuneita töitäkin on. Mutta ei niitä oikeasti tarvitsisi olla. Mua ei haittaa yhtään vaikka kirjoitat välillä karkeista. Blogisi on suosikeissani, ja nousee aina listalle kun tulee päivitys. Ja kyllä se siellä pysyy, vaikka päivitysväli olisi välillä pidempikin.

Ihana talja!

Hansu kirjoitti...

Katsoinkin, että onpas tutun näköistä kangasta... Sesonkipöytäliinoja. Tälläkin hetkellä on paljon tarjouksia noista.

Karkit on ihan hyvä postauksen aihe. Miksi muuten blogista täytyy ottaa paineita? Ihan outoa. Pitäis olla koko ajan jotain hienoa valmista kera hienojen kuvien! Mutta kun ei ole.

Laura Proust kirjoitti...

Täytyy kokeilla kolatoffeita. Josko ne passaisivat hyvin ei-karkinystävän makeanhimoonkin...

Ompeluseuran pitäisi ehkä myös ommella enemmän, koska se on minusta tuskaista yksin välillä. Pitäisi olla vaan jokin käsityöluokka, jossa on ompelukoneita vieretysten. Odotan jo tuon kankaan tapaamista hameena (ja vähän kiehtoisi marssia sinne Hemtex-aleen itsekin).

Ja pöh: minusta blogissa aihetta tärkeämpi on tunnelma. Lisää (kauniin muotoisia) karkkeja siis!

Iirismaria kirjoitti...

Kiitoksia kivoista kommenteista, ystävät hyvät.

Kaisa, kiva kuulla, että muillakin. Blogilista on kyllä kätevä, itse en oikein ole saanut sitä käyttöön vaan surffailen välillä katsomassa blogeja ihan turhaankin, vaan eipä se silti haitaa.

Hansu, joo sesonkipöytäliina muuttuu pian hameeksi, joku muukin saattaa katsoa, että onpa tutun näköistä kangasta...

Nuttu, mars aleen, osta vaikka sama, ei haittaa ollenkaan. Ja tuosta mun palasta tulis varmaan helposti kakskin hametta :)

Anonyymi kirjoitti...

Muistuta et otan kaavoja mukaan ens omppikseen, niin äkkiäkös piirrän sulle omat.

Terv. Ilona, joka ei jaksa kirjautua google-tililleen, mutta tsekkailee parhaat blogit läpi matkallakin, kun tilaisuus kerran tuli :)