tiistai 26. helmikuuta 2008

Eräs vanha ystävä



Vietin iltapäivää pesten syksyllä valmistunutta valkoista pitsihuiviani. Olikin aikanaan sellainen voiman ponnistus, että sietää tulla esitellyksi täällä vaikkei ihan uutukainen olekaan. Uskomatonta muuten millä vauhdilla valkoinen kaulahuivi likaantuu Helsingissä!


Huivi on kudottu Novitan valkoisesta Floricasta ja kuviona on toistettu pitsiaihetta, jonka löysin jostain tuntemattomasta käsityölehdestä sovellettuna XL-kokoiseen villapuseroon. XL ei tästäkään huivista ole kaukana, puikotellessani yli puolimetriä leveää mallikertaa muistan moneen kertaan jupisseeni, että joopa joo, toden totta mukavaa kun on tarpeeksi leveä huivi, mutta tässä ois kudottu jo aika monta villapaitaa. Pituutta tuli lopulta vähän yli puolitoista metriä ja lisääkin ois kyllä voinut olla, mutta rajansa kaikella. Enempään en pystynyt. Tuo alla oleva kuva visualisoi aika hyvin tunteet huivia edestakaisin jyystäessä, this never ending road. Vaan sitäpä suurempi on voitonriemukin. Viime aikoina olen ajatellut kevyesti kutoa floricasta pienet yksinkertaiset pitsit vielä huivin päihin.


Florica on muuten Novitan langoista sellainen johon viime aikoina olen alkanut ihastua. Hämmästyttävää kyllä, siitä löytyy ihan kauniita värisävyjä, samaa kun ei yleensä voi sanoa Novitan langoista. Florica on aika ohutta, mutta ehkä sitä vois kutoa myös kaksinkertaisena.

Huomenna lähden Eestin ja lopulta minullakin yhdistyi kaksi lankaa, sehän on lukemani mukaan suomalaisen lankahamstraajan paratiisi! Etsiskellessäni etukäteistietoja tartolaisista lankakaupoista muistin tämän näkemäni neulojien yhteisblogin, jota lupaan pyhästi päivittää matkan jälkeen, sen verran hyvä idea se on. Bussimatkalle Tallinnasta Tartoon otan mukaan Dropsin alpakkaa ja kakkosen puikot, eiköhän synny esiteltäväksi vihdoin ne ranteenlämmittimet, joiden lopulta uskon pelastavan gradu-urakkani. Lämpimin rantein kirjoitan naurettavan kevyesti loput gradusta kun vetreät sormeni hyppelevät joustavasti tietokoneen näppäimillä, eikös vaan? Hmm...siis samaan tapaan kuin..nyt?

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis kuvio huivissa! Tervetuloa blogin pitämisen ihmeelliseen maailmaan :)

Gradu-urakan kimpussa olen minäkin, tosin minulla valmistuminen taitaa olla edessä vasta syksyllä.

Arteeni kirjoitti...

Ompas kiva kuvio tuossa huivissa! Tervetuloa blogistaniaan!

Villapakka kirjoitti...

Teretulemasta blogien vallattomaan maailmaan!Ihana huivi ja kaunis mallikerta :) Tykkään!

Iirismaria kirjoitti...

Tess, arteeni ja sari, kiitoskiitos kommenteista! Blogin pitäminen on lystiä, voi miten innoissani olen, kun joku sitä lukee!

Kirsi kirjoitti...

Tervetuloa blogistaniaan. Tosi kaunis huivi.

Anonyymi kirjoitti...

Huivi on ihana. Itse en ole uskaltautunut noin isoa kutomisprojektia aloittamaan, mutta ehkä joku päivä...

Iirismaria kirjoitti...

Kiitos Kirsi! Mariar, en varmaan itsekään olisi uskaltautunut noin isoon projektiin, mutta se tapahtuikin vähän vahingossa :) Nykyisin katselen jo vähän isompiakin projekteja sillä silmällä, nälkä kasvaa kutoessa :)

Satunnainen vaahtoaja kirjoitti...

Vo9i miten kaunis huivi!!

Satunnainen vaahtoaja kirjoitti...

Ja ensimmäisessä kommentissani on kaksi kirjoitusvirhettä (ylimääräinen ! ja 9). Aika hyvin ottaen huomioon, että sanoja neljä...