Hiljaista kuin villasukkatehtaalla?

Töitä hakiessa ja pienestä eläinlapsesta huolehtiessa on runsain määrin aikaa kotona. Ossi alkaa vasta vähitellen opettelemaan yksinoloa, joten tämän viikon ja varmasti suuren osaa seuraavaakin olen päivät seuraneitinä. Niinpä keksin tässä eräänä aamuna ryhtyä käsityöläiseksi. Ainahan se on kutkuttanut, jospa tekisi jotakin sellaista itse, mitä muut sitten ostaisivat. Ostaisivatko ne? Ja kun joulu on lähellä laitoin viestiä joukolle ystäviä, tuttuja ja sukulaisia.


Suunnittelin näin: Tarkka kohdennettu kampanja - Kudon villasukkia jouluksi, jos haluat antaa lämmintä ja käyttökelpoista lahjaksi - Ja se tehosi. 15 minuuttia meilin lähdettyä ystäväni Anni teki ensimmäisen tilauksen: Saksaan lähetettäväksi yhdet naisten ja yhdet lasten sukat. Nyt minulla on jonossa kolme muuta tilausta. Eikä sillä että tulisin rikkaaksi, mutta erittäin hyvän joulumielen näin saa.

Siniset palmikkosukat kudoin päästäni ja erityisen tyytyväinen olen pujottelemaani vaaleamman siniseen lankaan. Se tuo tummansinisen värin paremmin esille ja palmikot myös. Seiska veikan kirkkaanpunainen sävy taas on omaan mieleeni aika agressiivinen, mutta valkoisella höystettynä siitäkin tuli ihan kiva.

Villasukkatehtaani kaksi ensimmäistä paria lähdössä maailmalle, firman tuotteille loin toki myös ulkoasun :)


Mummon villasukissa on usein lahjan-antohetkellä kärjet solmittu yhteen villalangalla. Minusta se on somaa. Niinpä minäkin tein niin.

Juuri nyt villasukkatehtaalla on kuin onkin hiljaista. Kuuluu vain Ossin kuorsausta...ja vimmaista näppäilyä. Menen luomaan uudet silmukat. Miesten sukat lähtevät lahjaksi Espanjaan asti ja joulupostiin on jo kiire!

Ossi tässä terve...

Ja tapahtui näinä päivinä, että Kerän kanssa blogiin muutti blogikoira. Ossi. Hän asuu laatikossa ja nukkuu pää tukevasti laatikon reunalla, vaikka ympärillä olisi millaiset kekkerit. Ossi on Lagotto Romagnolo, yhdeksän viikkoa vanha ja aivan taatusti maailman suloisin pieni karvakuono. Tämän emännän sydän on auttamattomasti vallattu.

Maailman paras paikka

Terveisiä tieltä. En tiedä mitä kertoisin ihmeellisestä matkasta. 750 kilometriä, jotka kävelin joka ikisen, läpi kokonaisen maan. Vuorilta laaksoihin ja laaksoista alangoille ja taas vuorille ja lopulta Santiago de Compostelaan. 30 päivän ajan minä heräsin aamuisin isosta makuusalista makuupussin alta, pakkasin repun ja lähdin kävelemään. Hetkeäkään en ollut yksin, vaikka lähdin matkaan yksin, sillä ihmisiä kyllä riitti. Ja se oli hienoa se. Jos jotakin opin, niin sen, etten ole mikään yksinäinen susi. Vaikka taisin minä sen tietää. Ja jokaisella ihmisellä oli oma tarinansa. Matkan aikana tein monta matkaa. Suosittelen lämpimästi.

Ja sitten neuleisiin, johan tästä on tulossa varsinainen matkablogi. Otin matkaan neljä kerää Dropsin Alpaccaa, tumman violettia ja olin päätökseeni varsin tyytyväinen. Menomatkalla välilaskun aikana loin silmukat ja kävellessä iltapäivisin tikuttelin pyörönä maailman yksinkertaisinta villapaitaa. Kerrankin oli tarkoituksenmukaista tehdä pienillä puikoilla ohuesta langasta, jottei neule lopu kesken. Kanssamatkaajat ristivät minut abuelaksi, isoäidiksi, mutta mankuivat silti aina minua kutomaan "Maria, etkö vois vähän kutoa, se on niin rauhoittavaa..." Ha! Tämä neule rentoutti siis paitsi kutojansa myös monta muuta vaeltajaa :) Päiväkirjaan tein suunnitelmia tulevasta neuleesta, mitään ohjetta en ottanut mukaan. Oikealla pyhiinvaeltajan passini, johon sai jokaisesta yöpaikasta yhden leiman. Niin, ja ainakin 5 oikeaa espanjalaista abuelaa näytti minulle kädestä pitäen miten meillä Espanjassa kudotaan. Neule on sosiaalinen ase, sillä saa ystäviä ainakin isoäideistä!


Näin pitkälle pääsin matkalla. Käytin kaksi kerää neljästä, kahta kanniskelin nyt sitten läpi Espanjan mantereen ihan ilokseni. No, mitäpä tuosta, pääasia ettei loppunut neule kesken. Maailmaa nähneitä lankakeriä! Ostamani laukun mukana tulleesta pussukasta sain oivan ja tyylikkään neulepussin.

Jos matkalla on loistavaa, ymmärrän aina viimeistään kotiovella, miksi lähdin matkaan. Jotta voisin palata kotiin. Oi ihana rakas kotikultani. Täällä on lämmintä, kotoisaa, viihtyisää, ihanaa. Ulkona on syksypimeä ja meiltä lähti viikonloppuna lainasohva, mutta olohuoneen lattia varustettuna isolla matolla on maailman paras paikka. Sohvasta viis, lattialla voi tehdä käytännössä kaiken, en tiedä, miten olinkin unohtanut. Muutama kynttilä, maailman kaunein teekannu ja siinä makoista vihreää teetä, vähän blogisurffausta ja oman kirjoittelua, lankaa ja puikkoja, ystäviä, jotka soittaa pirauttavat noin muuten vain ja tuore aviomies, joka lukee koirakirjaa. Voi ihme, miten yksinkertaista on onni.