Vailla hihoja

Jo vain yhä elän ja hengitän...jopa neulon :) Myönnettävä on, että kovempikin menijä hyytyy, kun gradukevääseen lisätään äkillinen hyppy työelämään, jossa pitäisi antaa itsestään hyvä kuva. Kivaa on ollut, mutta jotenkin tuntuu, että kauheasti lisäpaukkuja ei varastossa enää ole. Ei siinä tehdä ihmeitä vaan korkeintaan se mitä on pakko. Onneksi tajusin, että gradun viimeistelyn, viimeisten opiskelusuoritusten kokoon raapimisen, kahden uuden työpaikan, valmistumisen ja naimisiinmenon lisäksi EI kannata hankkiä itselleen viljelypalstaa, koiranpentua eikä lasta juuri tänä kesänä. Sen sijaan haaveilen, että kun kaikki ensin mainittu on tehty, voisinkin ottaa lomaa elämästä ja lähteä kuukaudeksi kävelemään, Santiagon tielle. Se toki riippuu siitä, tarjoaako kukaan minulle töitä syksyllä. Onneksi riski ei ole kovin suuri. Ei ainakaan, jos puuskutan nämä kaksi kesätyötä läpi tällaisella puolivillaisella etanan draivilla.

Kaiken tämän omaan kiireen hehkutuksen lomassa olen onnistunut neulomaan turkoosia villatakkia niin pitkälle, että hihat puuttuu. Tässä esimakua. Väri on taas ihan kummallinen kuvassa, mutta villatakin idea lienee selvä. Luulen, että siitä tulee kiva! Enkä voi kuin kehua tätä valitsemaani Limbo-lankaa (100 % villa), se on ihanan pehmoista ja joustavaa.

Viikonloppuna huomasin yhtäkkiä, että ulkona on valoisaa yhdeksään asti! Tästä eteenpäin voidaan laskea viisi siedettävää kuukautta tässä maassa. Haaveilen kesäaamuista ja pehmeästä järvivedestä kasvoilla, kun sukeltaa järveen saunan päälle. Työmatkalla katselen aina yhtä pusikkoa, jossa silmut kasvavat päivä päivältä. Kevät on ihme. Siitä todiste taas myös ikkunalaudaltamme. Istutin herneitä, jotta saamme versoja. Lakastuvat tulppaanit asuvat Egyptistä hankkimassani vanhassa vessakannussa. Myyjä pyöritteli päätään ja silmiään ja kaikkia liikkuvia osiaan myydessään sen ylihintaan typerälle turistille, mutta minä rakastan sitä edelleen.

Nyt se ilta hämärtyy ulkona. Taidan keittää viime kesän marjoista kiisselin ja odotella poikaa kotiin.

Kerän kanssa kerän alussa...taas!

Tuskin ovat puikot kylmenneet kun uutta pukkaa. Maanantai-aamupäivän surffasin ja pohdin millaisen villatakin haluan nyt toteuttaa, kun toppiprojekti antoi uskoa tällaisiin isompiin työnsarkoihin. Hakusessa oli joku mukava villatakkimalli, joka soveltuisi kesäkäyttöön. Tiedättehän, aamulla on viileankirpeää kun lähteee töihin, päälle tarttis vetää joku siisti viillis, vaikka puolihihainen. No, loogisena olentona päädyin sitten tekemään mitä paksuinta, pitkähihaisinta ja lämpimintä neuletta, jossa kyllä lukee isoilla kirjaimilla SYKSY. No yksi iso syy oli, etten kertakaikkiaan halunnut kutoa puuvillaa nyt heti topin perään. Siinä meni puolet kesämahdollisuuksista. Toinen puoli menetettiin, koska en halunnut kutoa ohuesta langasta vaan paksuhkosta nopeasti valmistuvaa. Sitä siis saa mitä tilaa, enää ihmetellään miten voin olla hämmästynyt siitä, että käsissä on syysneule...


Tulin Menitasta jälleen kerran ulos mukanani sellainen väri, jota en ilman yllytystä olisi ostanut, mahtavaa palvelua! Ja nyt tykkään siitä tosi paljon. Mun on aina ihan tavattoman vaikea kuvitella kerästä valmista neuletta vaikka kuinka nipistäisin silmät kiinni ja yrittäisin pinnistää. Ammattiapu siis tervetullutta! Tänään löysin sisustusmessuilta myös täydelliset puunapit, jollaisista olin heti siihen haaveillut. Malli on Novitan tämän vuoden kevätlehdestä se lähes ainoa jolle vähääkään lämpenen. Villatakin numero on malli 19. Sinä oli mukavasti jekkua!

Ah ja voi, miten ihanaa on kutoa villaa puuvillan jälkeen. Joustava, pehmoinen tunne kutoessa ja lanka tasoittaa yhteistyönhaluisesti itse pahimmat käsialan epätasaisuudet! Mutta kun puuvilla olis monessa tilanteessa just se matsku mitä tarvittais, ja ah niin kaunista jo kerällä! Dropsin Muskatin sävyjä katsellen voisin kuolla. Tai ainakin juoda kahvit...

Keskeneräisistä projekteista mainittakoon nämä trekking-langasta kutomani polvisukat. Kasvatin itseäni tämän projektin yhteydessä opettelemalla kärjestä lähtevän mallin. Sanoa täytyy, että trekkinglangan kutominen on ihan hauska kuriositeetti muutaman kerran, mutta entäs alkuviehätyksen jälkeen? Lankahan tekee kaiken lystin puolestani! Samanlainen tunne kun katsellessani singerin kirjontakonetta työssä tänään messuilla. Kaunista tulee, mutta jos kone neuloo nappia painamalla yksin kuvion, niin missä se käsityö on?

Lopuksi valopilkku kodinsisustusmaailmasta. Ostettiin viikonloppuna 2,5 metriä tätä Marimekon Lumimarja-kangasta. Se pääsee raikastamaan meidän eteistä, ihan seinälle, joka on maalattu syvän okran keltaiseksi. Valkoisesta taustasta saadaan vähän valoa ja raikkautta ja keltaiset stemmaa!

No niin, nyt jatkan villatakin kutomista, jottei kaikki aika mene netissä roikkumiseen. Parhaillaan pohdin, miten ihmeessä neulotaan silmukoiden välistä lisäys oikein kiertäen....? Google kutsuu.